Kuulumisia

Blogi on jäänyt ihan taka-alalle sen jälkeen, kun aloitin töissä. Alkuun oli paljon ideoita, joista voisi kirjoittaa, mutta jotenkin se aina vain jäi ja blogin pariin palaaminen oli joka kerta vaikeampaa. Nyt ajattelin kuitenkin ryhdistäytyä ja palata kirjoittamisen pariin, koska sen avulla saan hyvin jäsenneltyä ajatuksiani.

Mitä näissä kolmessa vuodessa on siis tapahtunut? Lopetin koulun kesällä 2014 ja pääsin töihin huolintaliikkeeseen. Siellä viihdyin Suomen ajojärjestelijänä kaksi vuotta ja opin paljon niin työn tekemisestä kuin itesestänikin. Saksaa tuli opittua siinä sivussa, sillä työpaikan kieli oli saksa, vaikka suurin osa työstäni oli suomeksi suomalaisten kuljettajien kanssa. Tuo työpaikka ei sovellu kaikille, mutta voin sitä kyllä jokaiselle suositella. Siellä opin stressinsietokykyä, päätösten tekemistä nopeastikin ja vastuun ottamista tehdyistä päätöksistä. Kun tilanne on päällä ja pahimmillaan melkein 40 kuljettajaa on puhelimessa vaatimassa kuka mitäkin niin keskittyminen täytyy pitää kokonaiskuvassa ja tehdä sen kannalta hyviä, mutta tasapuolisia ratkaisuita. En voi kyllin kiittää kaikkea sitä oppia, mitä siitä työpaikasta sain. Paperit sekä Suomesta että Itävallasta sain kesällä 2015, joten koulukin saatiin virallisesti päätökseen, vaikka papereita pitikin vuosi odotella.

Vuosi sitten sain Saksan puolelta työtarjouksen myynti- ja markkinointitehtävistä ja vaihdoin sinne. Päätöksen tekeminen oli monestakin syystä vaikeaa, mutta ajattelin, että nyt on hyvä aika kokeilla jotain muuta ja saada työkokemusta toisenlaisista koulutusta vastaavista töistä. Työt ovat lähteneet takkuamalla käyntiin ja olen huomannut suuria eroavaisuuksia siinä  miten yrityskulttuuri voi erota kahden toimialan välillä. Voin kyllä sanoa oppineeni nykyisestäkin työstäni paljon ja näitä ideoita ja oppeja voin käyttää varmasti jatkossa mihin ikinä tie minut kuljettaakaan. Kaikista eniten on kuitenkin kehittynyt saksa. Nykyään puhun saksaa erittäin sujuvasti ja sitä on melkein yhtä helppo puhua kuin suomea. Mikä tuntuu itsessään jo melko kummalliselta ajatukselta.

Luvassa on suuria muutoksia ja aikataulu niiden toteutumiseen on vielä auki. Huomenna on töissä palaveri, joka toivottavasti antaa vähän viitteitä tulevasta. Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Tänään yhdessä palaverissa varmistui muutama asia, jotka takaavat minulle töitä vielä pitkäksi aikaa tuossa firmassa, mikäli muut asiat loksahtavat paikalleen.

Jaikun kanssa ollaan viime aikoina lähinnä nautittu keväästä kävelylenkkien muodossa. Ratsastamiset ovat jääneet vähemmälle ja yhä useammin suunnataan kävelemään maastoon ja ollaan jopa löydetty uusi maastolenkkikin. Jaikku nauttii etenkin silloin, kun saa osan matkasta kulkea vapaana naru kaulalla ja pysähtyä välillä joko syömään tai tutkimaan omia projektejaan. Välimatkan kasvaessa riittävän pitkäksi Jaikku juoksee minut kiinni ja näyttää niin onnelliselta kuin hevonen vain voi näyttää. Viime kesänä suoritimme myös lännenratsastuksen kilpailulisenssin täällä ja nyt olisi oikeus startata lännenratsstuskisoissa täällä, mutta luulen, että ne jäävät meiltä väliin. Jaikku ei ole oikein ikinä innostunut kilpailemisesta ja nyt kun ollaan muutenkin keskitytty nautiskelemaan niin kisakunto on kohtalaisen kaukana.

Huoleton on hevoseton

Vielä on pitkä matka siihen, että oikeasti ymmärtäisin mitä hevosilla on sanottavanaan. Keväällä ja kesän aikana otettiin paljon esitysaskeleita Jaikun kanssa ja tuntui, että opin hevosten maailmasta paljon lyhyen ajan sisällä. Löysin myös maailman parhaan ratsastuksen opettajan! Jaikun ratsastustunneilla opin paljon ja huomasin, että olen tehnyt asioita ihan väärin. Heti kun pääsin vähänkään jyvälle siitä miten jokin asia piti tehdä niin Jaikku teki sen paremmin kuin koskaan. Oli aivan mahtava fiilis ratsastaa kaikissa askellajeilla kentällä ilman ohjia ja hevonen meni sinne mihin halusin ja teki hienompia siirtymisiä kuin ikinä.

Nyt on rakkauteen kuitenkin tullut ryppyjä tai yhteydet ovat muuten vaan huonot. Jaikku on ollut jo vajaan kuukauden kiukkuinen ja liikkunut todella huonosti. Kaikki kiukuttaa, mikään ei ole hyvin eikä mikään sen puoleen huvitakaan. Olenkin ollut jo pitkään ratsastamatta, koska turha sitä on lähteä kiukuttelemaan kentälle huonosti liikkuvalla hevosella. Ratsastaessa Jaikku on ollut siis todella vino ja liikkunut pohkeen takana, mitä se ei normaalisti ikinä tee. Tottakai täytyy ottaa huomioon, että Jaikku no seissyt enemmän tai vähemmän jo muutaman vuoden, mutta näin pahasti se ei ole ikinä ollut vino. Viimeinen tikki tuli silloin, kun Jaikku onnistui jotenkin pyöröitauksessa juostessaan kolauttamaan sisäpuolen (!) jalan aitaan ilman, että vauhti hiljeni tai jalat solmuuntui. Tuloksena kaksi vuotavaa haavaa polvessa.

Tätä kohti ollaan täälläkin menossa

Jaikku on myös alkanut puremaan ja potkimaan, etenkin loimea laittaessa takajalat käyvät vähän turhankin vilkkaasti mahan alla, etenkin jos vahingossa koskee hänen ylhäisyytensä mahaan. Harjatessa saa välillä varoa hampaita ja odota vain jos saat päähäsi laittaa satulan selkään. Pyysinkin muutama viikko sitten fysioterapeutin katsomaan Jaikkua. Hän totesi, että jaloissa ei ole mitään vikaa, mutta kaula on jumissa ja selkäranka ei liiku tarpeeksi. Sain ohjeeksi hieroa kaulaa ja selkää joka toinen päivä ja joka toinen päivä pitää väliä tai käydä kävelyllä. Seuraava käynti olisi joulukuussa ja silloin toivottavasti päästään paremmin rangan kimppuun.

No nyt on muutama viikko hierottu tunnollisesti ja harrastettu kevyttä liikuntaa maastakäsin. Aloitin myös loimittamisen, ettei kylmä vedä selkää jumiin niinkuin Jaikun kanssa helposti käy. Kaulan lihaksissa ja lavoissa voi huomata muutoksen, mutta liikkuminen ja muu käytös on edelleen yhtä kamalaa. Uusi fysioterapiakäynti on sovittu 17.12, joten siihen asti katsotaan mitä saadaan aikaan. Luulisi kuitenkin, että liikkuminen olisi jo edes vähän parantunut ja yleinen kiukutus ja ahdistus vähentynyt. Tänään aloin pohtimaan kavioita. Edellisestä vuolusta on kulunut jo muutama kuukausi, mutta kaviot eivät ole kasvaneet juuri ollenkaan. Normaalisti tällä välillä kuitenkin huomaa, että kavio on kasvanut, vaikkei olisikaan liian pitkä vielä. Jaikku on myös muuttunut perästä vedettäväksi malliksi kävelylenkeillä, joten aloin miettimään voisiko vika olla kavioissa. Jos niihin sattuu niin eipä sitä varmaan kukaan halua liikkua - ainakaan yhtään enempää kuin on pakko. Miettikää nyt itsekin, jos on huonot ja puristavat kengät niin ei sitä juuri halua kävellä. Saati, että kävelisi reippaasti ja rennosti tai innostuisi peräti juoksemaan. Täytyykin nyt kokeilla josko kengitys auttaisi. Voisi taas pitää vaikka talven kengitettynä ja katsoa tuleeko käytökseen ja liikkumiseen muutosta. Mikäli ei niin vika on varmaan jossain muualla, mutta jos ongelmat vähenevät niin katsotaan kesän kengitystarvetta keväällä uudestaan.

Pitää kaivaa muutenkin kaikki Jaikun lisäravinteet taas esiin, jotta saadaan ruokinta taas samalle tasolle kuin Suomessa ollessa. Viimisen vuoden Jaikku on ollut niin hyvällä ruoalla, ettei omiin rehuihin ole juuri ollut tarvetta, mutta nyt näyttää asiat olevan vähän toisin. Jaikku nyt vaan ei tykkää siitä turvotettavasta rehusta, mitä olen koittanut sille saada syötettyä biotinin yms takia. Se säkki nyt kuitenkin pitäisi saada kulumaan loppuun, jotta voi ostaa toisenlaista ja katsoa mahtaisiko neidille maistua. Eikä näin varsojen jälkeen olisi pahitteeksi, vaikka Jaikulle tarttuisi muutama kilo lisää matkaan...

Onko muilla vinkkejä mitä voisi kokeilla vielä hieronnan, fysioterapian ja kengityksen lisäksi?

Klinikka taitaa nimittäin olla sitten se seuraava osoite

Loppuun vielä täysin aiheeseen liittymätön kuva, mutta se vaan on niin kaunis
Goldi 

Kuulumisia

Nyt alkaa olla jo ennätysmäisissä lukemissa tämä postailutauko. Syytettäköön siitä töiden alkua ja muita kiireitä (kuten aina...). Eli edellisen postauksen jälkeen olen aloittanut työt ja vaihtanut osastoa kolme kertaa, Jaikku on tullut takaisin kotiin ja opinnäytetyötä on väännetty sinne ja tänne, joten puuhaa on riittänyt. Vielä olisi edessä työpaikan joulujuhlat, joista on puhuttu jo heinäkuusta alkaen, visiitti Jaikun entiselle kotitallille, suomalaiset pikkujoulut työporukan kanssa, joululoma Suomessa ja valmistuminen. Eli ei täällä pitkästymään pääse, vaikka aina jaksan selittää, ettei mulla ole muuta elämää kuin olla töissä tai tallilla, mutta ilmeisesti siihenkin mahtuu aika paljon toimintaa. Ja kaikki toiminta tietysti kasautuu yhteen ryppääseen, jolloin on ihan kamala kiire ja sitten helpottaa.

Töistä ei kukaan jaksa kuitenkaan lukea, joten mainittakoon vain sen verran, että teen Suomen ajojärjestelyä toisen suomalaisen kollegan kanssa. Ei olisi alkuun uskonut kuinka stressaavaa hommaa se voi olla, etenkin nyt kun on tavallista hiljaisempaa. Voin uskoa, että on helpompi olla töissä silloin kun on paljon hommaa kuin nyt kun on normaalia hiljaisempaa. Joulujuhliin on enää alle kuukausi ja mekko on vielä löytymättä. Tänäänkin koitin netistä etsiä sopivaa mekkoa, mutta kaikissa on joku vika. Joko ne ovat liian kapeita tai liian lyhyitä, jos muuten täsmäisi niin sitten se on liian avara tai liian kallis tai väärän värinen tai jotain muuta. En siis halua kapeahelmaista mekkoa, vaan normaali helma kiitos. Enkä halua myöskään liian lyhyttä mekkoa, polvi pituinen olisi hyvä, mutta kaikki tuntuvat olevan paljon lyhyempiä. Pitkä mekko nyt olisi ainakin pitkä, mutta luulen, että niidenkin helma on pitkäksi mekoksi liian lyhyt. Vaikeeta, vähän alkaa jo tuntua siltä, että perun koko lähtemisen enkä mene ollenkaan. Mekot eivät selvästi ole mua varten.

Jaikku on vihdoin päässyt muuttamaan meidän alakerrassa olevaan talliin, mitäs siitä on nyt jo kolme viikkoa. Rubina lähti siis omaan kotiinsa ja Jaikku tuli tänne. Ollaan viihdytty hyvin ja onhan se luksusta kun hevonen asuu alakerrassa, kerrankin on lyhyt tallimatka. Säästää huomattavasti aikaa kun ei tarvitse 9 tunnin työpäivän jälkeen enää kuluttaa aikaa tallimatkoihin. Ollaan päästy myös ratsastamisen makuun ja Jaikku on ollut niin paljon parempi jalkojensa kanssa kuin pitkään aikaan. Ollaan muutamaan otteeseen maastoiltu, menty pellolla ja kentällä eikä hevonen ole kompastellut juuri ollenkaan. Tänään aamutallia tehdessäni huomasin, että Jaikun toinen takanen turvottaa, siinä on pieni haava, joka on näköjään kerännyt turvostusta jalkaan. Jännä, että puolen sentin haava saa jalan turpoamaan, mutta 30cm pitkä haava lautasten päällä ei aiheuttanut mitään. Jaikku sai siis "pieniä" taisteluvammoja ensimmäisenä päivänä uusien kavereiden kanssa. Kukaan ei oikein tiedä mitä tarhassa on tapahtunut, mutta lopputuloksena oli rikkinäinen aita ja Jaikulla aidan tekemä haava lautasten päällä.

Olin kohta lähdössä uudestaan tallille, mutta taitaa sekin suunnitelma vähän lykkääntyä kun alkoi sataa. No jospa kokeilisin vääntää opparia uudestaan, jos rakas koneeni vaikka tänään haluaisi olla yhteistyössä. Tai ainahan sitä voisi vaikka siivota ja tiskata jos ei tietokone pelitä. Auton siivous taitaa taas vähän jäädä, kun en nyt vaan millään jaksaisi tehdä sitä sateessa. Ja tämä rannekipu estää kyllä aika tehokkaasti koneella olon, pitää vielä katsoa mitä se sanoo virkkaamisesta tai neulomisesta, vaikka fiksumpaahan ehkä olisi antaa sen vain levätä ja tehdä jotain ihan muuta (kuten vaikka sitä siivoomista)

Ikävä

Tänään on ollut ihan järjetön ikävä Jaikkua. Tilannehan on se, että Jaikku joutuu jäämään Rubinan kanssa Steyriin siiheksi kunnes Rubina lähtee takaisin omaan kotiinsa. Aikaa siihen ihmeeseen on vielä neljä kuukautta, miettikää n e l j ä  k u u k a u t t a! Sen aikana tulen näkemään Jaikkua luultavimmin joka toinen viikonloppu, mikä on aivan liian harvoin. Liekö tämä ikävä tullut tämän viikonlopun länkkärikisoista, joita olin katsomassa vai mistä mutta haluaisin päästä Jaikun luo just nyt heti. Koko viimeisen vuoden ja etenkin tämän kevään tapahtumat ovat lähentäneet meitä Jaikun kanssa entisestään ja jos mahdollista niin siitä hevosesta on tullut vieläki tärkeämpi kuin aiemmin.

Tuloksena on ollut se, että olen pitkin päivää vuorotellut onnellisuuden huipulla ja itkun partaalla. Ei ollut kerta eikä kaksi kun kisoissa nieleskelin kyyneleitä, kun näin hyvää ratsastusta missä hevonen ja ratsastaja tekivät oikeasti yhteistyötä. Toisaalta leijuin välillä seitsemännessä taivaassa kun vain katselin maisemia ympärilläni ja ajattelin, että olen vihdoin muuttanut ulkomaille. Asia, josta olen tavallaan haaveillut jo pitkään. Voin myös kertoa, että ei ole hyvä ajatus alkaa katsomaan valokuvia myöhään illalla ja pohtimaan asioita, sehän ei voi päättyä kuin kyyneleisiin.

Pohdin mitä kaikkea Jaikun kanssa on koettu, mistä on lähdetty ja mihin on päädytty. Saan kiittää Jaikkua niin paljosta, sillä ilman sitä hevosta olisin niin paljon tyhmempi monien asioiden suhteen. Se hevonen on opettanut enemmän kuin mitä on mahdollista ja uskon, ettei se ole antanut vielä kaikkeaan. Toisaalta mietin myös sitä, mistä kaikesta olen Jaikun takia joutunut luopumaan. Isoimpana asiana tällä hetkellä on ratsastus. Aiempi joka päiväinen treeni on vaihtunut köpöttelyyn kerran muutamassa kuukaudessa. Alkuun sitä kaipasikin hevosen selkään ja olen hyvin kiitollinen siitä, että sain silloin ratsastaa monia hienoja hevosia ja oppia niiltäkin jotain, mutta ne eivät voineet täyttää Jaikun paikkaa. Muutaman kuukauden päästä oli pakko päästä Jaikun selkään takaisin, edes kävelylenkille. Tänne tulon jälkeen en ole pahemmin ratsastanut eikä ole kyllä tehnyt mielikään vieraiden hevosten selkään. Ainut minne haluaisin on Jaikun selkään, mutta se ei ole siinä mittakaavassa mahdollista kuin ennen. Tuli kyllä ikävä niitä aikoja, kun katselin trail ratoja ja mietin miten Jaikku olisi tykännyt ja miltä onnistuminen tuntuu.

Siitä päästiinkin sulavasti pohtimaan tulevaisuuden hevoskuvioita. Toinen harrastuskaverihevonen olisi kiva, mutta asia ei ole niin yksinkertainen kuin voisi kuvitella. Katselin kuvia Lennistä ja mietin millainen siitä olisi tullut. Samalla myös mietin miksi näin piti käydä. Lenni oli niin täydellinen pieni persoona. Selailin myös Joikun varsakuvia, kyllä niissä samaa on vaikka ihan erilaisia hevosia kuitenkin. Pelottaa, että joku ostaa Joikun ja se päätyy vieraisiin käsiin. Ei siinä, ettei se voisi olla hyvä koti, mutta Joiku on kuitenkin Jaikun ainut elossa oleva jälkeläinen ja saattaa olla mahdollista, että jääkin sellaiseksi. Pyörittelin mielessäni Joikun ostamista sen kanssa puuhailua. Toisaalta ajatus tuntuu oudolta, koska olen aina asennoitunut siihen, että Joiku ei meille tul eja se on muiden hevonen. Toisaalta se on kuitenkin pala Jaikkua ja erittäin hieno tamma. Ja jotta asia ei mutkistuisi yhtään enempää niin pohdin Jaikun kanssa käytyä keskustelua. Ennen sitä halusin kovasti toisen hevosen, joko ostamalla tai jollain ilveellä Jaikun astuttamisella, mutta sen jälkeen ne halut loppuivat kuin seinään. Enää ei tehnyt mieli toista hevosta, koska tiesin, että Jaikulla on vielä paljon annettavaa, vaikkakaan ei sillä tavalla kuin olin aina suunnitellut. Jaikku kuitenkin johdatti minut lännenratsastuksen pariin, mitä en todellakaan kadu, joten saa vain nähdä mitä sillä on seuraavaksi mielessä.

Toisaalta en kaipaa enää juurikaan ratsastamista, kaikkeen tottuu. Kunhan Jaikulla pääsee välillä mielenvirkistys/terapia köpöttelemään niin hyvä. Huomasin kisoissakin kyseenalaistavani usein ratsastuksen miellekkyyttä niin ratsastajan kuin hevosenkin kannalta saati sitten kilpailemisen järkevyyttä.Toisaalta kisoissa nousi taas kipinä päästä kunnolla ratsastamaan ja treenaamaan portteja ja neliöitä ja vaikka mitä ja tiedän, että nälkä kasvaa syödessä, joten en tiedä kuinka pitkään pelkkä köpöttely kuitenkaan riittäisi. Mutta jottei mene liian vakavaksi ja veny hehtaarin pituiseksi niin loppuun vielä kuvia meidän kolmikosta.

Jaikku elokuussa 2010

MayDay Show 5/2011

Ylioppilas 2011

Ilmavoimien Teknillinen Koulu II/11

Voiliina 8/2012

Jaikku ja Joiku 2012

Voiliina

Voiliina

Jailiina 6/2013

Jailiina 9/2013

Jailiina ja Jaikun Henkäys 4/2014

Kieli :)

Jailiina ja Rubina Phantasia 5/2014

Fiilistelyä laitumella

Nyt on asiat sitten niin, että hevoset on päässeet päiviksi laitumelle. Orivarsat ovat jo yötäpäivää ulkona, mutta tammat tulevat varsoineen vielä sisälle. Kävin maanantaina ottamassa porukasta kuvia, kun Rubina oli päässyt ekaa kertaa ulos muiden varsojen kanssa. Ei siis tehty Jaikun kanssa yhtään mitään, fiilisteltiin vaan nättejä maisemia ja lämmintä ilmaa ja tuoretta ruohoa. Viihdyin muutaman tunnin pelkästään hevosia katselemalla ja laitan muutamia kuvia tähän alle.

Kuvissa näkyy siis kaikki tämän kesäiset varsat, joista rautias on mun uusi rakkaus. Se on vaan jotenki nii kivan näkönen. Ensimmäisenä näkynyt musta varsa puolestaan liikkuu aikalailla täydellisesti ja ruunikko on kaikista arin. Rubina onkin sitten ihan oma persoonansa ja viimeisimpänä villityksenä se on keksinyt hyppiä pystyyn mua vasten...

Paluu äitiyslomalta arkeen

Eilen treenattiin Jaikun kanssa vähän ja näin ollen palattiin arkeen äitiyslomalta. Oltiin siis kentällä Rubinan kanssa ja laitoin Jaikun tekemään hommia ympyrällä. Ideana oli siis juoksuttaa, mutta homma hoitui vapaana, koska Jaikku pysyy ympyrällä ilman liinaakin ja silloin ei ainakaan saa varsaa solmuun liinan kanssa.

Oikeaan kierrokseen sujui todella hyvin ja Jaikku liikkui tosi hienosti ja teki siirtymisiäkin ihan kivasti. Ravi oli mukavan letkeää ja rentoa ja Jaikku venytti tosi hyvin eteen-alas, mikä oli tarkoituskin. Laukat nousivat maiskautuksesta ja mielestäni olosuhteisiin nähden pyörivätkin kivasti. Kentän pohja on siis haketta, jonka alla on kova hiekka, mikä tekee pohjasta vähän liukkaan, joten laukan tarkoitus oli lähinnä siirtymisten treenaaminen. Alaspäin siirtymiset oli vähän töksähtäviä, mutta niin ne on aina ollut. Vaatii vielä paljon treeniä, että saadaan lihakset siihen malliin, että Jaikku jaksaa kantaa itsensä siirtymisissä loppuun asti. Hommaa tietysti hankaloittaa se, että selästä käsin treenaaminen on hyvin rajoitettua Jaikun sairauden takia.

Jottei olisi mennyt liian helpoksi ja kivaksi niin vasen kierros aiheutti päänvaivaa senkin edestä. Jo syksyllä Jaikku ei liikkunut vasempaan hyvin ja suuttui aina jos siihen suuntaan piti mitään yrittää. Liikkeissä ei ollut mitään vikaa eli puhtaasti ja symmetrisesti se liikkui, mutta joku on pielessä. Ensinnäkin Jaikku ei halunnut kävellä metriäkään vasemmalle, vaan mieluummin juoksi jännittyneenä pää pystyssä jotain karkuun. Siinä vaiheessa kun alkoi pyytämään rennompaa ravia Jaikku päätti, että nyt riittää ja alkoi karkailla ympyrältä. Aina sen sai haettua takaisin, mutta selkeästi osoitti, että nyt ei ole kaikki hyvin. Laittaa miettimään, että onko jossain isompikin jumi tai kipu, koska en jaksa uskoa, että Jaikku olisi tehnyt sen vain kiusallaan. Toiseen suuntaan oli tosi hyvä, ihan niinkuin syksylläkin, ja toiseen ei mikään onnistu ja rentous on kaukana tekemisestä. No pitää katsoa saisiko hevosta jumpattua jotenkin ja muuttuuko liikkuminen vai pitääkö keksiä jotain muuta.

Tästä lähdettiin..

Tähän onneksi saatiin lopettaa

Ja loppuun vielä video, minkä tein meidän lainalapsen omistajille. Kirjottelen siitä enemmän, mutta pääsette ainakin näkemään millaisen veitikan kanssa touhutaan seuraavat puoli vuotta.

Ohi on 350!

Ja nyt ei ole kyse intistä, vaan varsasta. Vihdoin pääsin näkemään sen pienen ihmeen, jota on odotettu 350 päivää viime keväästä asti. Varsa syntyi 21.30 Itävallan aikaa 9.4.2014. Oltiin muutaman viikon ajan äidin kanssa oltu tallilla aina samoihin aikoihin illalla ja pidetty Jaikulle seuraa muutama tunti. Silloin keskiviikkona kun mentiin tallille niin Jaikku oli vähän levottomampi kuin yleensä ja päätin käyttää sen sitten kentällä juoksemassa jos se olisi helpottanut oloa. Sisälle tulon jälkeen alkoi kunnon supistukset ja aika pian Jaikku oli maassa makaamassa ja minä seisoin vieressä. Mihinkään en saanut lähteä ettei Jaikku hätääntynyt, joten näin koko varsomisen noin metrin päästä. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta varsa tuli ulos etujalat ristissä ja kieli violettina suusta roikkuen.

Sen jälkeen ongelmat vasta alkoivatkin, kun pystyyn nousemiseen meni tavallista kauemmin aikaa ja tissille meno ei meinannut onnistua millään. Jaloille päästyään kaikki muu sujui, paitsi imeminen (refleksi oli kyllä) ja makuulle käyminen. Tissin löytämistä piti auttaa, mutta yhtään ei silti saanut ohjata ja pullokaan ei kelvannut. Kun tissi vihdoin löytyi onnistui tyyppi rullaamaan nisän jotenkin suuhunsa niin, ettei maitoa tullut imemisestä huolimatta kunnolla. Kaiken säätämisen jälkeen ongelmaksi muodostui nukkumaan käyminen, joka ensimmäisellä kerralla hoitui kaatumalla seinää päin ja jäämällä siihen nukkumaan ja toista kertaa ei enää jaksettu vahtia, kun siitä ei meinannun tulla mitään. Tyyppi vain käveli tai joi aina kun makuulle meno ei meinannut onnistua. Välillä nojattiin otsaa äidin kylkeen kun väsyttin niin paljon, mutta etujalat eivät totellee hallitun maahan lasketumisen onnistumiseksi. Tulee tämäkin postaus aika myöhässä, mutta aina ei voi voittaa ja katsotaan jos saisin vielä tarkempaa yhteenvetoa kirjoitettua joku päivä. Tällä hetkellä vaan oppari menee blogin edelle, kun vihdoin sain siihen vauhdin päälle ja löysin kunnon lähteitä. Joten lopuksi vielä kuvia pikkuTyypistä. Ensimmäiset neljä on otettu kännykällä ensimmäisenä iltana ja loput ulkokuvat on ensimmäiseltä ulkoilukerralta kahden päivän ikäisenä.

Kansainvälinen naistenpäivä 8.3.

Tänään oli oikein mukava ja aurinkoinen kevätpäivä täällä. Ulkona oli mukava kävellä kavereiden kanssa, auto lähti käyntiin muutaman viikon seisomisen jälkeen ja pääsin katsomaan Jaikkuakin. Jaikku on kyllä niin hieno hevonen, ettei paremmasta väliä. Nuokuttiin puomilla auringon paisteessa, Jaikku nojasi päällään minua vasten ja minä silittelin sen otsatukkaa. Mahaa on, mutta ei todellakaan näytä siltä, että laskettuun aikaan on enää 17 päivää. Tallin muut tammat ovat paljon paksumpia, mutta eiköhän meillekin synny ihan hevonen eikä mikään alienponi. Päivän kruunasi ehdottomasti kavereideni keksimä idea naistenpäivän kunniaksi. En siis ollut itse paikalla, mutta Global Sales and Marketing Master-opiskelijat olivat keksineet ilahduttaa naisia ja kuvasivat siitä videon. Pakko jakaa se täälläkin, koska sen näkeminen kruunasi päivän. Joten ei muuta kun, että nauttikaa tunnelmasta.

300 vuorokautta

Piti julkaista tämä postaus ennen puolta yötä, mutta en saanut aikaiseksi, joten vähän myöhässä tulee tämäkin tieto. Eli nyt on Jaikulla 300 vuorokautta tiineyttä takana ja enää 37 edessä. Edellisen kerran, kun on mahakuvia julkaistu on tiineyttä ollut jäljellä 73 vuorokautta, joten aika kuluu todella nopeasti. Kellonajasta johtuen en ala tekemään mitään syväluotaavampaa analyysiä kuluneesta ajasta, mutta lupaan sellaisen vielä tehdä, joten ei hätää. Tällä kertaa keskitytään siis kuviin, joita on kuitenkin tullut otettua kohtuullisen säännöllisesti. Ja eiköhän tiineyden jälkeen tule joku kiva koostepostaus mahakuvista niin näkee helposti kasvun ihan alusta asti, joten aihetta tullaan kyllä käsittelemään kyllästymiseen asti.

3.2.2014

3.2.2014

10.2.2014

10.2.2014

16.2.2014

16.2.2014

16.2.2014