Tästä se lähtee

Tähän olisi kiva laittaa joku hieno motivointikuva, mutta olen liian laiska kaivamaan kameraa esille ja asettelemaan tavaroita kivasti kuvaa varten ja sen jälkeen tyhjentämään kuvia koneelle, joten ollaan sitten ilman kuvaa. Voitte kuvitella tähän jonkun kivan kuvan sen sijaan.

Eli siis tästä alkaa kuntoprojekti. Ilmoittauduin tänään nimittäin ensimmäistä kertaa elämässäni kuntosalille. Kävin kokeilemassa ja viihdyin siellä kaksi ja puoli tuntia. En olisi uskonut! Aika ei tuntunut edes millään tavalla pitkältä. Päätin sitten saman tien ilmoittautua, koska jos olisin jättänyt sen tekemättä en tekisi sitä kyllä ikinä. Eli nyt on vuoden sopimus tehty ja luulisi sen saavan näinkin laiskan ihmisen liikkeelle. Siitä huvista kun pitää maksaa vaikkei siellä kävisikään, mikä on suoraan sanottuna rahan heittämistä hukkaan.

Olen myös hyvin yllättynyt siitä miten hyvin jaksoin treenata sen reilut kaksi tuntia. Kyllähän sitä välillä väsytti, mutta nyt on hyvä olo. Täytyy vaan jatkossa löytää sopivat ajat treenaamiseen, ettei Jaikun hoito kärsi siitä. Tänään en mennyt enää kävelyttämään Jaikkua (hyi minä!), koska tallista oli jo sammutettu valot aikoja sitten mikä tarkoittaa, että hevoset on jo ruokittu ja talli on "kiinni". Olenkin miettinyt jos alkaisin käydä salilla aamuisin. Sali aukeaa kello 7 ja töissä pitää olla kello 8, joten kyllähän siinä ehtii puoli tuntia treenata tehokkaasti. Sen takia otin myös Premium jäsenyyden, koska siihen sisältyi Vibrationtreenijuttu, joka tuntui tehokkaalta ja kestää maksimissaan 20 minuuttia samoin voi osallistua ryhmäliikuntoihin (jotka toteutetaan virtuaalikursseina) n. 20-30min. Sellaisen ehtii aamullakin vetää ja torstaisin töiden ja saksan tunnin jälkeen ja viikonloppuna voi sitten treenata pidemmän kaavan mukaan.

Tulevaisuuden suunnittelua

Niinhän sitä luulisi, että valmistumisen lähentyessä tietäisi mikä haluaa olla isona, mutta ei. Sitä kysymystä on pyöritelty mielessä yhdeksänneltä luokalta asti ja aina ajatukset palaavat hevoshommiin. Tähän asti olen onnistunut pysymään niistä erossa, pois lukien viikonloppuaamutallit ja muutaman hevosen ratsutus. Silti aina tasaisin väliajoin ajatukset palaavat siihen, mitä hevosten kanssa voisi tehdä, jotta sillä myös eläisi. Etenkin silloin, kun joku asia stressaa haluaisin siirtyä hevoshommiin. Tästä voi ehkä huomata, että rentoudun hevosten kanssa. Jotenkin onnistun kuitenkin aina vakuuttelemaan itselleni, että hevoset pidetään harrastuksena, koska sillä ei elä, kunnes... huomaan ennemmin tai myöhemmin pohtivani ajatusta uudestaan. Mielessä pyörii myös äidin neuvo pitää rakkain harrastus vai harrastuksena, ettei menetä sitä. Loppuuko into tehdä ja olla hevosten kanssa jos siitä tulee työ? Mutta toisaalta normaalisti työssäkäyvänä hevosteluun ei juuri ole aikaa viikonloppuja lukuunottamatta. Masentavaa, kuink iltaisin on aina pimeällä (yllätys) tallilla ja siellä ei voi hengailla tuntikaupalla, koska pitää ehtiä syödä ja ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa aamulla nousta töihin.

Kyse ei ehkä kuitenkaan ole pohjimmiltaan siitä, mitä haluan tehdä isona, vaan ennemmnkin siitä mikä on elämässä tärkeää. Haluanko elää elämääni töiden ehdolla, koska siellä olen kuitenkin suurimman osan aktiivisista tunneista päivän aikana, vai arvostanko jotain toisia asioita enemmän. Ajatus nousi pintaan noin minuutti sitten, kun kirjoitin edellisen kappaleen loppua. Viikon menevät siis töissä tai valmistautuessa töihin. Aamulla tietenkin valmistaudutaan uuteen työpäivään, päivällä ollaan töissä ja illat menee valmistautuessa uuteen päivään. Pitää syödä (miksi ihmisen pitää syödä joka päivä?) ja käydä ajoissa nukkumaan vain sen takia, että jaksaa mennä seuraavana päivänä työpaikalle. Viikonloppuisin saa onneksi mennä ja tehdä niinkuin haluaa, mutta se on kuitenkin vain kaksi päivää viikosta. Lomapäivät ovat arvokkainta omaisuutta töissä, niiden käyttämistä pitää harkita tarkkoin, milloin ottaa lomaa ja milloin koittaa järjestää menonsa työajan ulkopuolelle.

Hevoshommien lisäksi ajatuksissa onkin pyörinyt oman yrityksen perustaminen. Jos elämässä kerta pitää tehdä näin paljon töitä niin miksei tekisi niitä omaan lukuunsa. Silloin kaiken hyödyn saisi itselleen, tulos olisi verrannollinen siihen mitä on työhönsä paneutunut. Ehkä hevosten ja oman yrityksen yhdistäminen olisi jollakin tavalla mahdollista? Kuka tietää mitä tässä vielä keksii kun riittävästi pohtii asioita? Sen tiedän, että kieltä pitää oppia paljon paremmin, jotta uskaltaa lähteä edes kokeilemaan siipiään meidän varsin turvallisen työpaikan ulkopuolelle. Pitää myös oppia tuntemaan enemmän ihmisiä, sillä nykyajan trendinä tuntuu olevan verkostoituminen. Onneks töissä ollessa palkka juoksee, joten on aikaa ja varaa haaveilla ja suunnitella. Ja jos loppujen lopuksi tuntuu siltä, että yrittäminen tai hevoset eivät kuitenkaan ole siinä mittakaavassa se oma juttu niin voin aivan yhtä hyvin jäädä töihin. Tykkään töistäni, vaikka on sielläkin aika stressaavaa aijoittain. Huomasin vain viikonloppuna tarhojen siivouksen päätteeksi, kuinka hyvä olo siitä tuli kun konkreettisesti näki työnsä jäljen. Näin miten tarha oli siisti siivouksen jälkeen, toisin kuin toimistotöissä toimisto näyttää täsmälleen samalta aamulla kuin illalla töiden jälkeen.

Teksti on kirjoitettu ajatuksen virtana, joten voi olla ettei siinä ole päätä eikä häntää, mutta ei anneta asian haitata. Joskus pitää vain kirjottaa tai tehdä ajattelematta liikaa ja analysoimatta kaikkea. Paraskin puhuja, stressasin koko viikonlopun muutamaa töissä tekemääni virhettä, siinä ainakin olisi kehittämisen aihetta... Ja kuten opinnäytetyössä (ja niin monessa koulutyössä ennen sitä) huomattiin, en osaa pilkkusääntöjä ja suomenkieli heikkenee muutenkin suoraan verrannollisesti sen kanssa kuinka pitkään olen asunut täällä niin laitetaan loppuun muutama ylimääräinen pilkku. Siitä voi sitten sijoittaa niitä tekstin joukkoon jos näyttää puuttuvanm ei tule ainakaan puutetta pilkkujen kokonaismäärästä :) eli ei muuta kuin ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Porvoo toukokuu 2014

Kuulumisia

Nyt alkaa olla jo ennätysmäisissä lukemissa tämä postailutauko. Syytettäköön siitä töiden alkua ja muita kiireitä (kuten aina...). Eli edellisen postauksen jälkeen olen aloittanut työt ja vaihtanut osastoa kolme kertaa, Jaikku on tullut takaisin kotiin ja opinnäytetyötä on väännetty sinne ja tänne, joten puuhaa on riittänyt. Vielä olisi edessä työpaikan joulujuhlat, joista on puhuttu jo heinäkuusta alkaen, visiitti Jaikun entiselle kotitallille, suomalaiset pikkujoulut työporukan kanssa, joululoma Suomessa ja valmistuminen. Eli ei täällä pitkästymään pääse, vaikka aina jaksan selittää, ettei mulla ole muuta elämää kuin olla töissä tai tallilla, mutta ilmeisesti siihenkin mahtuu aika paljon toimintaa. Ja kaikki toiminta tietysti kasautuu yhteen ryppääseen, jolloin on ihan kamala kiire ja sitten helpottaa.

Töistä ei kukaan jaksa kuitenkaan lukea, joten mainittakoon vain sen verran, että teen Suomen ajojärjestelyä toisen suomalaisen kollegan kanssa. Ei olisi alkuun uskonut kuinka stressaavaa hommaa se voi olla, etenkin nyt kun on tavallista hiljaisempaa. Voin uskoa, että on helpompi olla töissä silloin kun on paljon hommaa kuin nyt kun on normaalia hiljaisempaa. Joulujuhliin on enää alle kuukausi ja mekko on vielä löytymättä. Tänäänkin koitin netistä etsiä sopivaa mekkoa, mutta kaikissa on joku vika. Joko ne ovat liian kapeita tai liian lyhyitä, jos muuten täsmäisi niin sitten se on liian avara tai liian kallis tai väärän värinen tai jotain muuta. En siis halua kapeahelmaista mekkoa, vaan normaali helma kiitos. Enkä halua myöskään liian lyhyttä mekkoa, polvi pituinen olisi hyvä, mutta kaikki tuntuvat olevan paljon lyhyempiä. Pitkä mekko nyt olisi ainakin pitkä, mutta luulen, että niidenkin helma on pitkäksi mekoksi liian lyhyt. Vaikeeta, vähän alkaa jo tuntua siltä, että perun koko lähtemisen enkä mene ollenkaan. Mekot eivät selvästi ole mua varten.

Jaikku on vihdoin päässyt muuttamaan meidän alakerrassa olevaan talliin, mitäs siitä on nyt jo kolme viikkoa. Rubina lähti siis omaan kotiinsa ja Jaikku tuli tänne. Ollaan viihdytty hyvin ja onhan se luksusta kun hevonen asuu alakerrassa, kerrankin on lyhyt tallimatka. Säästää huomattavasti aikaa kun ei tarvitse 9 tunnin työpäivän jälkeen enää kuluttaa aikaa tallimatkoihin. Ollaan päästy myös ratsastamisen makuun ja Jaikku on ollut niin paljon parempi jalkojensa kanssa kuin pitkään aikaan. Ollaan muutamaan otteeseen maastoiltu, menty pellolla ja kentällä eikä hevonen ole kompastellut juuri ollenkaan. Tänään aamutallia tehdessäni huomasin, että Jaikun toinen takanen turvottaa, siinä on pieni haava, joka on näköjään kerännyt turvostusta jalkaan. Jännä, että puolen sentin haava saa jalan turpoamaan, mutta 30cm pitkä haava lautasten päällä ei aiheuttanut mitään. Jaikku sai siis "pieniä" taisteluvammoja ensimmäisenä päivänä uusien kavereiden kanssa. Kukaan ei oikein tiedä mitä tarhassa on tapahtunut, mutta lopputuloksena oli rikkinäinen aita ja Jaikulla aidan tekemä haava lautasten päällä.

Olin kohta lähdössä uudestaan tallille, mutta taitaa sekin suunnitelma vähän lykkääntyä kun alkoi sataa. No jospa kokeilisin vääntää opparia uudestaan, jos rakas koneeni vaikka tänään haluaisi olla yhteistyössä. Tai ainahan sitä voisi vaikka siivota ja tiskata jos ei tietokone pelitä. Auton siivous taitaa taas vähän jäädä, kun en nyt vaan millään jaksaisi tehdä sitä sateessa. Ja tämä rannekipu estää kyllä aika tehokkaasti koneella olon, pitää vielä katsoa mitä se sanoo virkkaamisesta tai neulomisesta, vaikka fiksumpaahan ehkä olisi antaa sen vain levätä ja tehdä jotain ihan muuta (kuten vaikka sitä siivoomista)