Kuulumisia

Blogi on jäänyt ihan taka-alalle sen jälkeen, kun aloitin töissä. Alkuun oli paljon ideoita, joista voisi kirjoittaa, mutta jotenkin se aina vain jäi ja blogin pariin palaaminen oli joka kerta vaikeampaa. Nyt ajattelin kuitenkin ryhdistäytyä ja palata kirjoittamisen pariin, koska sen avulla saan hyvin jäsenneltyä ajatuksiani.

Mitä näissä kolmessa vuodessa on siis tapahtunut? Lopetin koulun kesällä 2014 ja pääsin töihin huolintaliikkeeseen. Siellä viihdyin Suomen ajojärjestelijänä kaksi vuotta ja opin paljon niin työn tekemisestä kuin itesestänikin. Saksaa tuli opittua siinä sivussa, sillä työpaikan kieli oli saksa, vaikka suurin osa työstäni oli suomeksi suomalaisten kuljettajien kanssa. Tuo työpaikka ei sovellu kaikille, mutta voin sitä kyllä jokaiselle suositella. Siellä opin stressinsietokykyä, päätösten tekemistä nopeastikin ja vastuun ottamista tehdyistä päätöksistä. Kun tilanne on päällä ja pahimmillaan melkein 40 kuljettajaa on puhelimessa vaatimassa kuka mitäkin niin keskittyminen täytyy pitää kokonaiskuvassa ja tehdä sen kannalta hyviä, mutta tasapuolisia ratkaisuita. En voi kyllin kiittää kaikkea sitä oppia, mitä siitä työpaikasta sain. Paperit sekä Suomesta että Itävallasta sain kesällä 2015, joten koulukin saatiin virallisesti päätökseen, vaikka papereita pitikin vuosi odotella.

Vuosi sitten sain Saksan puolelta työtarjouksen myynti- ja markkinointitehtävistä ja vaihdoin sinne. Päätöksen tekeminen oli monestakin syystä vaikeaa, mutta ajattelin, että nyt on hyvä aika kokeilla jotain muuta ja saada työkokemusta toisenlaisista koulutusta vastaavista töistä. Työt ovat lähteneet takkuamalla käyntiin ja olen huomannut suuria eroavaisuuksia siinä  miten yrityskulttuuri voi erota kahden toimialan välillä. Voin kyllä sanoa oppineeni nykyisestäkin työstäni paljon ja näitä ideoita ja oppeja voin käyttää varmasti jatkossa mihin ikinä tie minut kuljettaakaan. Kaikista eniten on kuitenkin kehittynyt saksa. Nykyään puhun saksaa erittäin sujuvasti ja sitä on melkein yhtä helppo puhua kuin suomea. Mikä tuntuu itsessään jo melko kummalliselta ajatukselta.

Luvassa on suuria muutoksia ja aikataulu niiden toteutumiseen on vielä auki. Huomenna on töissä palaveri, joka toivottavasti antaa vähän viitteitä tulevasta. Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Tänään yhdessä palaverissa varmistui muutama asia, jotka takaavat minulle töitä vielä pitkäksi aikaa tuossa firmassa, mikäli muut asiat loksahtavat paikalleen.

Jaikun kanssa ollaan viime aikoina lähinnä nautittu keväästä kävelylenkkien muodossa. Ratsastamiset ovat jääneet vähemmälle ja yhä useammin suunnataan kävelemään maastoon ja ollaan jopa löydetty uusi maastolenkkikin. Jaikku nauttii etenkin silloin, kun saa osan matkasta kulkea vapaana naru kaulalla ja pysähtyä välillä joko syömään tai tutkimaan omia projektejaan. Välimatkan kasvaessa riittävän pitkäksi Jaikku juoksee minut kiinni ja näyttää niin onnelliselta kuin hevonen vain voi näyttää. Viime kesänä suoritimme myös lännenratsastuksen kilpailulisenssin täällä ja nyt olisi oikeus startata lännenratsstuskisoissa täällä, mutta luulen, että ne jäävät meiltä väliin. Jaikku ei ole oikein ikinä innostunut kilpailemisesta ja nyt kun ollaan muutenkin keskitytty nautiskelemaan niin kisakunto on kohtalaisen kaukana.

Kuulumisia

Nyt alkaa olla jo ennätysmäisissä lukemissa tämä postailutauko. Syytettäköön siitä töiden alkua ja muita kiireitä (kuten aina...). Eli edellisen postauksen jälkeen olen aloittanut työt ja vaihtanut osastoa kolme kertaa, Jaikku on tullut takaisin kotiin ja opinnäytetyötä on väännetty sinne ja tänne, joten puuhaa on riittänyt. Vielä olisi edessä työpaikan joulujuhlat, joista on puhuttu jo heinäkuusta alkaen, visiitti Jaikun entiselle kotitallille, suomalaiset pikkujoulut työporukan kanssa, joululoma Suomessa ja valmistuminen. Eli ei täällä pitkästymään pääse, vaikka aina jaksan selittää, ettei mulla ole muuta elämää kuin olla töissä tai tallilla, mutta ilmeisesti siihenkin mahtuu aika paljon toimintaa. Ja kaikki toiminta tietysti kasautuu yhteen ryppääseen, jolloin on ihan kamala kiire ja sitten helpottaa.

Töistä ei kukaan jaksa kuitenkaan lukea, joten mainittakoon vain sen verran, että teen Suomen ajojärjestelyä toisen suomalaisen kollegan kanssa. Ei olisi alkuun uskonut kuinka stressaavaa hommaa se voi olla, etenkin nyt kun on tavallista hiljaisempaa. Voin uskoa, että on helpompi olla töissä silloin kun on paljon hommaa kuin nyt kun on normaalia hiljaisempaa. Joulujuhliin on enää alle kuukausi ja mekko on vielä löytymättä. Tänäänkin koitin netistä etsiä sopivaa mekkoa, mutta kaikissa on joku vika. Joko ne ovat liian kapeita tai liian lyhyitä, jos muuten täsmäisi niin sitten se on liian avara tai liian kallis tai väärän värinen tai jotain muuta. En siis halua kapeahelmaista mekkoa, vaan normaali helma kiitos. Enkä halua myöskään liian lyhyttä mekkoa, polvi pituinen olisi hyvä, mutta kaikki tuntuvat olevan paljon lyhyempiä. Pitkä mekko nyt olisi ainakin pitkä, mutta luulen, että niidenkin helma on pitkäksi mekoksi liian lyhyt. Vaikeeta, vähän alkaa jo tuntua siltä, että perun koko lähtemisen enkä mene ollenkaan. Mekot eivät selvästi ole mua varten.

Jaikku on vihdoin päässyt muuttamaan meidän alakerrassa olevaan talliin, mitäs siitä on nyt jo kolme viikkoa. Rubina lähti siis omaan kotiinsa ja Jaikku tuli tänne. Ollaan viihdytty hyvin ja onhan se luksusta kun hevonen asuu alakerrassa, kerrankin on lyhyt tallimatka. Säästää huomattavasti aikaa kun ei tarvitse 9 tunnin työpäivän jälkeen enää kuluttaa aikaa tallimatkoihin. Ollaan päästy myös ratsastamisen makuun ja Jaikku on ollut niin paljon parempi jalkojensa kanssa kuin pitkään aikaan. Ollaan muutamaan otteeseen maastoiltu, menty pellolla ja kentällä eikä hevonen ole kompastellut juuri ollenkaan. Tänään aamutallia tehdessäni huomasin, että Jaikun toinen takanen turvottaa, siinä on pieni haava, joka on näköjään kerännyt turvostusta jalkaan. Jännä, että puolen sentin haava saa jalan turpoamaan, mutta 30cm pitkä haava lautasten päällä ei aiheuttanut mitään. Jaikku sai siis "pieniä" taisteluvammoja ensimmäisenä päivänä uusien kavereiden kanssa. Kukaan ei oikein tiedä mitä tarhassa on tapahtunut, mutta lopputuloksena oli rikkinäinen aita ja Jaikulla aidan tekemä haava lautasten päällä.

Olin kohta lähdössä uudestaan tallille, mutta taitaa sekin suunnitelma vähän lykkääntyä kun alkoi sataa. No jospa kokeilisin vääntää opparia uudestaan, jos rakas koneeni vaikka tänään haluaisi olla yhteistyössä. Tai ainahan sitä voisi vaikka siivota ja tiskata jos ei tietokone pelitä. Auton siivous taitaa taas vähän jäädä, kun en nyt vaan millään jaksaisi tehdä sitä sateessa. Ja tämä rannekipu estää kyllä aika tehokkaasti koneella olon, pitää vielä katsoa mitä se sanoo virkkaamisesta tai neulomisesta, vaikka fiksumpaahan ehkä olisi antaa sen vain levätä ja tehdä jotain ihan muuta (kuten vaikka sitä siivoomista)