Mitä näissä kolmessa vuodessa on siis tapahtunut? Lopetin koulun kesällä 2014 ja pääsin töihin huolintaliikkeeseen. Siellä viihdyin Suomen ajojärjestelijänä kaksi vuotta ja opin paljon niin työn tekemisestä kuin itesestänikin. Saksaa tuli opittua siinä sivussa, sillä työpaikan kieli oli saksa, vaikka suurin osa työstäni oli suomeksi suomalaisten kuljettajien kanssa. Tuo työpaikka ei sovellu kaikille, mutta voin sitä kyllä jokaiselle suositella. Siellä opin stressinsietokykyä, päätösten tekemistä nopeastikin ja vastuun ottamista tehdyistä päätöksistä. Kun tilanne on päällä ja pahimmillaan melkein 40 kuljettajaa on puhelimessa vaatimassa kuka mitäkin niin keskittyminen täytyy pitää kokonaiskuvassa ja tehdä sen kannalta hyviä, mutta tasapuolisia ratkaisuita. En voi kyllin kiittää kaikkea sitä oppia, mitä siitä työpaikasta sain. Paperit sekä Suomesta että Itävallasta sain kesällä 2015, joten koulukin saatiin virallisesti päätökseen, vaikka papereita pitikin vuosi odotella.
Vuosi sitten sain Saksan puolelta työtarjouksen myynti- ja markkinointitehtävistä ja vaihdoin sinne. Päätöksen tekeminen oli monestakin syystä vaikeaa, mutta ajattelin, että nyt on hyvä aika kokeilla jotain muuta ja saada työkokemusta toisenlaisista koulutusta vastaavista töistä. Työt ovat lähteneet takkuamalla käyntiin ja olen huomannut suuria eroavaisuuksia siinä miten yrityskulttuuri voi erota kahden toimialan välillä. Voin kyllä sanoa oppineeni nykyisestäkin työstäni paljon ja näitä ideoita ja oppeja voin käyttää varmasti jatkossa mihin ikinä tie minut kuljettaakaan. Kaikista eniten on kuitenkin kehittynyt saksa. Nykyään puhun saksaa erittäin sujuvasti ja sitä on melkein yhtä helppo puhua kuin suomea. Mikä tuntuu itsessään jo melko kummalliselta ajatukselta.
Luvassa on suuria muutoksia ja aikataulu niiden toteutumiseen on vielä auki. Huomenna on töissä palaveri, joka toivottavasti antaa vähän viitteitä tulevasta. Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Tänään yhdessä palaverissa varmistui muutama asia, jotka takaavat minulle töitä vielä pitkäksi aikaa tuossa firmassa, mikäli muut asiat loksahtavat paikalleen.
Jaikun kanssa ollaan viime aikoina lähinnä nautittu keväästä kävelylenkkien muodossa. Ratsastamiset ovat jääneet vähemmälle ja yhä useammin suunnataan kävelemään maastoon ja ollaan jopa löydetty uusi maastolenkkikin. Jaikku nauttii etenkin silloin, kun saa osan matkasta kulkea vapaana naru kaulalla ja pysähtyä välillä joko syömään tai tutkimaan omia projektejaan. Välimatkan kasvaessa riittävän pitkäksi Jaikku juoksee minut kiinni ja näyttää niin onnelliselta kuin hevonen vain voi näyttää. Viime kesänä suoritimme myös lännenratsastuksen kilpailulisenssin täällä ja nyt olisi oikeus startata lännenratsstuskisoissa täällä, mutta luulen, että ne jäävät meiltä väliin. Jaikku ei ole oikein ikinä innostunut kilpailemisesta ja nyt kun ollaan muutenkin keskitytty nautiskelemaan niin kisakunto on kohtalaisen kaukana.
