Miltä tuntuu kun ei tiedä missä koti on?

Kyrkesund, Sverige

Tällainen ajatus on pyörinyt mielessä jo pidempään. Oikeastaan ensimmäisen kerran ajatus nousi esiin kesällä ollessani kielikurssilla Ruotsissa. Taustaksi kerrottakoon, etten tunne olevani kotona silloin kun olen Suomessa, vaikka olenkin siellä asunut koko ikäni. En osaa itsekään sanoa, mikä Suomessa häiritsee tai miksi en siellä pohjimmiltani tunne olevani kotona. Osasyynä on tietenkin pitkä, kylmä ja pimeä talvi. En vain jaksa sitä ainaista pimeää ja palelemista, joka on etenkin hevosharrastuksen kanssa hyvin masentava ja motivaatiota syövä tekijä. Aina talvisin olen tallilla pimeällä ja tuntuu etten näe Jaikkua moneen kuukauteen päivänvalossa. Toisekseen olen ihan aina jäässä, milloin sormet eivät enää liiku, varpaita särkee kylmästä tai puhuminen tuottaa vaikeuksia, koska posket ovat kylmettyneet. Kesällä taas on liikaa pörriäisiä, joista saan kamalat reaktiot ja tietenkin auringon paiste, joka polttaa saman tien, oli käytössä mitä aurinkovoiteita tahansa. Eli koskaan ei ole hyvä ;)

Ensimmäinen havahtuminen tapahtui kesällä kun kaverini pääsi ripille ja sain kutsun Tammisaareen rippijuhliin. Siellä kuulin paljon ruotsia ja huomasin olevani onnellinen. Tietenkin olin myös rakkaiden ystävien ympäröimänä ja kaikki oli hyvin. Kaipaan osaltaan sitä tunnetta, niitä maisemia ja seuraa. Kiitos Joanna ja Kismiina kaikesta! Seuraavaksi lähdin Ruotsiin kielikurssille Riksföreningen Sverigekontaktin stipendillä. Saavuin laivalla Tukholmaan heinäkuun lopulla ja ajoin kaksi päivää Ruotsin poikki Tjörniin, jossa odotti kolmen viikon ruotsin kurssi. Heti kun pääsin puhumaan ruotsia tunsin itseni taas onnelliseksi. Voiko kieli, jota puhuu aiheuttaa sen tunteen? Luultavasti. Alkuun ei puhuminen tietenkään ollut sujuvaa, koska en ole koskaan joutunut sitä kieltä varsinaisesti käyttämään. Ruotsin tunneilla tehtyjä pariharjoituksia kun ei lasketa. Ruotsi alkoi kuitenkin sujumaan nopeasti yhä paremmin ja paremmin ja välillä havahduin jopa siihen, että ajattelin ruotsiksi tai käytin ruotsinkielisiä sanoja muuten suomenkielisen lauseen seassa. Enää en muista mitä sinä päivänä olin tehnyt, mutta hyvin elävästi muistan yhden illan tai ehkä ennemminkin alkuyön elokuussa. Seisoin keskellä jalkapallokenttää Billströmskassa, katselin tähtiä ja pohdin mistä voi tietää missä on onnellinen. Siihen kysymykseen ei ole vieläkään löytynyt vastausta. Sen tiedän, että Ruotsissa tunsin oloni onnelliseksi, joten tiedän miltä se tuntuu. Kuitenkin mistä voin tietää missä olen onnellinen?

Vaiko sittenkin Liettuaan?

Nyt asun Itävallassa ainakin seuraavaan kesään, eikä palaamiseni ole millään tavalla varmaa. Toisaalta tänne jääminen ei ole myöskään yhtään sen varmempaa. Välillä olen onnellinen täällä, mutta koen myös yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta tai masennusta. Osaltaan se varmasti johtuu siitä, että asun ensimmäistä kertaa yksin omassa kodissa. Ei ole ketään koko aikaa kenelle jutella. Asun myös kaukana, yli tuhannen kilometrin päässä, vanhemmistani ja ystävistä. Joten en voi myöskään käydä kylässä joka viikonloppu tai edes joka kuukausi. Uudessa maassa asuminen on myös valtavan raskasta ja erilaista kuin vain lomailu tai kurssilla olo. On täysin uusi kieli, jonka oppiminen tuntuu erittäin vaikealta. Olen opiskellut koulussa saksaa kahdeksan vuotta, mutta silti tuntuu siltä, etten vain osaa ja saa kieltä sujumaan jouhevasti. Myöskin englanti takkuilee välillä ja haluaisin vain sanoa sanottavani suomeksi. Rakastan kuitenkin tätä kaupunkia, koulua ja monia ihmisiä täällä. Tykkään myös kielestä, vaikka se onkin vaikeaa ja turhauttavaa.

Nyt kun valmistuminen alkaa oikeasti kummittelemaan oven takana, niin sitä alkaa oikeasti pohtia missä haluaa asua. Olen sen verran nähnyt maailmaa, ettei Suomi todellakaan ole ainoa asumiskelpoinen paikka. Mistä lähtisi etsimään töitä? Vai jatkaisiko opiskelua? Missä? Aina esiin nousee se kysymys: missä? Päätän sitten jatkaa opiskelua tai lähteä töihin niin pitää päättää missä haluaa sen tehdä. Vaikeita valintoja, joihin yhdistyy nyt pakokauhu mahdollisesta työelämän aloittamisesta. Mutta koska tämä postaus ei koske aihetta, niin jätetään se mahdolliseksi omaksi postauksekseen. Suomeen en haluaisi palata ainakaan vielä tämän vuoden jälkeen, vaikka se olisikin kaikista helpoin tapa. Toisaalta, jos jään tänne niin olenko tyytyväinen tai voinko saada asiat sille mallille, että olen tyytyväinen? Haluaisin myös asua joskus Ruotsissa. Mistä tiedän milloin on aika lähteä sinne, vai tuleeko sitä milloinkaan? Nyt asun Itävallassa ja opettelen sujuvaa saksaa, mutta silti mielessä kummittelee paluu oikeaan Saksaan. Pitäisikö sittenkin suunnata rajan toiselle puolelle? Jos lähtee tälle linjalle, niin miksi ei esimerkiksi Hollanti? Serkkuni on asunut siellä jonkin aikaa aiemmin, joten asumiskelpoinen paikka sekin. Sitten jos ottaa hevosetkin, huomatkaa ilmaus hevoseTKIN, huomioon niin menee jo vaikeaksi. Missä olisi hyvä tallikulttuuri, hyvät treenimahdollisuudet, mahdollisuus kisaamiseen, hyvät olot nuorille kasvaa? Ei tästä ota hullukaan selvää.

Haluaisikohan sitä sittenkin ihastella mantelipuita?

Onko teillä ajatuksia siitä, miten tietää minne lähteä perustamaan kotia?