Ensimmäinen kuukausi Itävallassa on takana. Matka meni oikein hyvin ja siitä on luvessa omat postauksensa kunhan saan aikaiseksi. Ajattelin myös tehdä matkaan liittyneistä järjestelyistä oman erikoispostauksen, koska tietoa hevosen kanssa ulkomaille matkustamisesta on saatavissa harmittavan vähän. Etenkin ne omakohtaiset kokemukset puuttuvat, joten jospa omista kokemuksistani olisi jotain hyötyä jollekin toiselle niin hyvä niin. Palatakseni takaisin aiheeseen niin nyt alkaa kotikulmat jo tulemaan tutuiksi, vaikkakin aina löytää jotain uutta ja mielenkiintoista kaupungilla kävellessä. Tämä paikka on vaan niin kaunis ja inspiroiva, joten pienestä tulvavaarasta huolimatta joen keskellä asuminen on hienoa. Kouluun on lyhyt matka ja tallillekin pääsee kulkemaan vanhan kaupungin läpi ja loppumatka kulkee Enns-joen vartta.
Koulu alkoi kaksi viikkoa sitten, vaikka meillä onkin ollut vasta viisi koulupäivää. Ei ole ainakaan liian rankkaa tämä koulun aloittaminen täällä. Lähinnä sitä vaan turhautuu tähän suunnattomaan vapaa-ajan määrään ulkomailla, kun vielä ei ole juurikaan kavereita tai koulujuttujakaan tehtäväksi. Ehkä en vain ole tottunut hengailemaan riittävästi... Kuitenkin ne muutamat tunnit koulussa ovat tuntuneet paljon laadukkaammilta, mitä suomalaisessa koulussani. Nyt ainakin on sellainen tunne, että täällä tulen oppimaan paljon, toivottavasti paljon enemmän mitä Suomessa ollessani. Toisaalta siihen nyt ei paljon vaadita, mutta kuitenkin. Ensimmäinen järkytys oli ensimmäisellä luennollani täällä ykkösvuoden opiskelijoiden kanssa, että miten he tietävät niin paljon enemmän kuin minä. Toisilla oli viikko takana amk-opintoja ja itse olen laskutavasta riippuen opiskellut vuoden tai kaksi ja silti olin enemmän pihalla. No mutta eipä siinä mitään. Pitää vain opiskella ahkerasti ja koittaa ymmärtää mitä täällä puhutaan.
Kulttuurishokistakin on koulussa puhuttu ja miten se esiintyy, mitä vaiheita siinä on ja miten siitä voi selvitä. Koitan tehdä myöhemmin tarkemman postauksen pelkästä kulttuurishokista enkä paneudu siihen nyt sen enempää. Vielä ei ole oikeastaa tullut sen suurempaa shokkia kulttuurin kanssa, mutta kieli aiheuttaa suurta turhautumista. Täällähän puhutaan virallisesti saksaa, mutta mitä pidempään olen täällä ollut sitä vakuuttuneempi olen, ettei tämä ole mitään saksaa. Itävallan murre on aivan erilaista kuin koulussa opetettu saksa, joten sen kanssa olen saanut tuskailla enemmän ja vähemmän. Ihmiset kyllä osaisivat puhua niin kutsuttua hoch Deutsch:ia eli koulusaksaa jos haluaisivat, mutta se haluaminen näyttää olevan välillä kadoksissa. Koita tässä sitten ymmärtää näitä. Usein on myös tunne, etteivät itävaltalaiset ymmärrä mitä yritän heille saksaksi sanoa, joten se syö vähän motivaatiota edes yrittää. Joten voisi sanoa, että kulttuurishokkini koskee lähinnä kieltä ja turhautumista omaan osaamattomuuteeni.
Lukujärjestykseni tulee kokemaan suuria muutoksia vielä ensi viikon alussa, joten kirjoittelen siitä tarkemmin sitten kun kaikki asiat ovat selvillä. Kuitenkin jo tähän mennessä kaikki on muuttunut useampaan otteeseen milloin mistäkin syystä, joten katsotaan mitä tuleman pitää ja kerrotaan vasta sitten. Eikä tietenkään mennyt kauaakaan kun viime vuoden reipas opiskelutahti oli kantautunut jo tännekin International officen työntekijöiden korviin ja minua pidettiin lähinnä outona. No mutta sellaista sattuu, etenkin jos koittaa saada jotain ajoissa valmiiksi, joten ei anneta asian haitata. Täältä olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta jätetään jotain seuraavillekin päiville. Toiveita aiheista saa esittää ja toteutan niitä sitten sitä mukaa kun on mahdollista. Tämä postaus meneekin vielä kuvattomana, mikä ei ollut tarkoitus, mutta korjataan asia seuraavalla kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti